Iita Juhontytär Siuro ent. Kuisma o.s. Väkiparta 30.8.1900-11.8.1979

Iita Juhontytär Siuro ent. Kuisma o.s. Väkiparta 30.8.1900-11.8.1979

Iita oli syntyessään täti kahdelle vanhimmalle siskonlapselle, Ainalle ja Antille. Tämä johtui esikoisen Annin ja kuopuksen Iitan lähes 29 vuoden ikäerosta. Runsasväkisessä Väkelässä löytyi pikku Iitalle leikkitovereita niin omista sisaruksista kuin heidän lapsistaankin. Varttuessaan kävi Iita paimenessa sisarusten lasten kanssa. Iita oppi lukemaan, kirjoittamaan, laskemaan ja laulamaan kirkon pitämässä kiertokoulussa. Tämän jälkeen hän kävi kansakoulun, jossa kerrattiin kiertokoulussa saatuja oppeja sekä paneuduttiin eri yleisaineisiin. Iita erottui etenkin hyvänä piirtäjänä. Ei jäänyt karjalaisilta pojiltakaan Iita huomaamatta. Kylälle kokoontuneet pojat ja tytöt kisailivat keskenään ja näin Iita tapasi tulevan puolisonsa. Hänet ja Antti Tuomaanpoika Kuisma vihittiin keväällä 1918 talkootansseissa alkaneen romanssin seurauksena. Nuori pari muutti Antin kotitilalle Hytinlahti numero 12, joka sijaitsi Unnunkoskella. Tällöin tilaa hoitivat vielä Antin vanhemmat Tuomas ja Katri. Myös Antin sisaret asuivat vielä kotona.

Seuraavana syksynä syntyi Iitan ja Antin ensimmäinen poika, Viljo s.1919, jota seurasivat kahden vuoden välein Veikko s.1921 ja Aito s.1923. Väkeläisille tunnusomainen piirre, lapsirikkaus alkoi näkyä tässä perheessä. Emännän tehtäviä alkoi Iita hoitaa vuodesta 1929 lähtien tilan siirryttyä Antin hallintaan. Kuismat ostivat uuden tilan Hytinlahden Siiklahdelta. Mukana siirtyivät Antin vanhemmat ja osa siskoista. Tytär Raija syntyi pian muuton jälkeen vuonna 1930.

Kätevänä käsistään Iita ompeli ja kutoi paljon sekä omalle perheelle että muille kun aika antoi kotitöiltä ja karjanhoidolta myöten. Kävellessään hakemaan lehmiä laitumelta, kerrotaan hänen käyttäneen tuon ajan hyväkseen virkaten. Toivo veljen ollessa opiskelemassa esperantoa Iita toimi usein hänelle kotimiehenä. Luonteeltaan Iita oli herkkä ja hyvin lapsirakas. Hän haastoi sydämellisesti asioista ja aloitti usein karjalaiseen tapaan; ”kuulit sie....”.

Antti oli kova hevosmies ja kävi usein Viipurissa hevoskaupoilla. Liikkuvana väkenä Kuismat muuttivat vähän ennen talvisotaa Kaukolaan, josta hankkivat tilan. Siellä Väkelän vanhaemäntä Katri saatettiin viimeiseen lepoon. Sodan pakottamana appiukko Tuomas, Iita ja Raija-tyttö lähtivät evakkotielle kovan pakkasen saattelemana. Antti jäi poikineen taistelemaan ja linnoitustöihin rintamalle. Yli vuoden evakkotaipaleen jälkeen Kuismat palasivat Kaukolaan. Tila oli säilynyt sodan jaloissa varsin hyvin. Jonkin verran navetan pärekattoa se sauna oli purettu polttopuiksi eikä Viljon tuvanuuniin lähtiessään heittämä käsikranaattikaan ollut rikkonut uunia. Paluun onnea varjosti tieto Viljon kaatumisesta Rautjärven hyökkäyksessä 4.8.1941. Antti-isä kotiutettiin alikersanttina, kolme sotaa käyneenä maaliskuussa 1942. Ennen viimeiselle evakkotaipaleelle lähtöä ehti perheeseen syntyä kuopus vuonna 1943. Hänet nimettiin kaatuneen sankarivainajapojan Viljon mukaan. Toiselle evakkotaipaleelle Iitan appiukko Tuomas ei jaksanut enää lähteä vaan hänet haudattiin Katrinsa viereen Kaukolaan.

Iita ja Antti perheineen jäivät Kokemäelle odottamaan poikiaan sodasta. Sinne päättyi myös Antin evakko hänen kuollessaan vuonna 1946. Iita lapsineen asettui lopullisesti asumaan Ruoveden Jäminkipohjaan, jossa hän kuoli 78-vuotiaana.