Antti Juhonpoika Väkiparta 24.10.1892-19.6.1976

Antti harrasti nuoren urheilua ja juoksu oli hänen lempilajinsa. Kerrotaan hänen saaneen jopa palkintoja Vuoksenlaakson mestaruuskisoissa 400, 800 ja 1500 metrillä. Isä Juho ei kuulemma oikein pitänyt poikansa harrastuksesta ja kerran pahalla päällä ollessaan heitti piikkarit menemään. Antti seurasi myös aktiivisesti aikansa tapahtumia. Hän oli saanut kotoa virikkeenä lukuharrastukselleen ja jatkoi sitä aikuistuttuaan ja perustettuaan perheen. Lehtiä tuli ja kirjastossa hän kävi ahkerasti.

Antti oli 20-vuotias, kun hän avioitui Katri Matintytär Matikan kanssa. Lapsia syntyi yksitoista, Arvo s.1913, Helvi s.1917, Irja s.1919, Tuovi s.1921, Eila s.1923, Mirjam s.1925, Erkki s.1928, Leena ja Otto s.1930 sekä Marjatta s.1934. Arvo kuoli kolmevuotiaana jäykkäkouristukseen ja Irja neljävuotiaana palovammoihin. Tuli tarttui paimennuotiolla vaatteisiin eikä läheiseltä navetta työmaalta ennätetty ajoissa apuun. Oton kaksoissisar kuoli kolmenpäivän vanhana.

Kun Väkelän tila jaettiin, sai Antti osansa Salonkylästä. Siinä oli peltoa 4,5 hehtaaria. Kun Pitkäjärvi laskettiin, tuli siitä peltoa noin kolme hehtaaria lisää. Metsää oli jonkin verran. Kun Antti tuli tälle tilalle vaimonsa Katrin kanssa, alkoi kova rakennuskausi. Sinne tehtiin asuinrakennus, jossa oli kolme huonetta ja niin sanottu ruokahuone. Rakennettiin myös sauna, navetta, aitta ja heinälato. Antti oli saanut jostain punamultaa, jolla maalasi talonsa. Ikkunapielet olivat tietenkin valkoiset. He raivasivat pihapiirin kivisestä ahosta kauniin puutarhan isompien lasten avustuksella. Siellä kasvoi kymmenkunta omenapuuta ja pari luumupuuta sekä marjapensaita. Koristepuuna oli muun muassa lumipalloheisi. Mansikkaa viljeltiin myös myyntiin ja myyntipaikkana oli Käkisalmen tori. Myös voi ja liikenevät maataloustuotteet kaupattiin siellä ja metsästä tuli lisätuloja. Tällä tavalla Antti sai taloutensa pysymään tasapainossa sekä elätettyä perheensä.

Antin näkö alkoi heiketä noin 30-vuotiaana. Syytä ei saatu selville, vaikka hän kävi lääkärissä Viipurissa ja Helsingissä saakka. Puhuttiin näköhermojen kuivumisesta. Sen arveltiin johtuvan auringonpimennyksen katselemisesta tai iskusta, kun säikähtänyt hevonen oli pudottanut hänet kyydistä. Työntekoa ei Antti jättänyt näönheikkenemisen myötä. Lapset olivat apuna niin työnteossa kuin lehtien ja kirjojen luvussa. Katri touhusi lasten parissa sekä hoiti viisi lehmää ja pikkukarjan. Hän oli uskovainen ja veisasi virsiä omaksi ilokseen.

Evakossa Antin perhe kulki ensin Ilmajoelle sieltä Kauhajoelle ja takaisin Räisälään. Juhannuksena lähdettiin sitten toistamiseen Jalasjärvelle ja sieltä Euraan. Lopulta muutettiin Eurajoelle 1946 ja sinne rakennettiin talo. Pohjanmaalla ollessaan Antti veisteli kylän lapsille puuleluja, puuhevosia, istuvia koiria. Myös oma hevonen sai isäntänsä tekemät länget kaulaansa. Aseita ja väkivaltaa hän ei hyväksynyt ja niin saivat poikien löytämät luodit paheksuvan vastaanoton. Vanhanakaan Antti ei jättänyt liikkumista, vaikka hänellä oli reuma ja tasapinovaikeuksia. Vanhuutensa hän asui tyttärensä perheessä ja kuoli 70-vuotiaana.