Eila Helena Rouhiainen o.s. Määttänen 1930 - 2013

Esikoisen muistelmia. Eila Helena Rouhiainen os. Määttänen Ailin ja Toivon tytär syntyi 30.01.1930 Räisälän Hytinlahdella. Hän oppi kävelemään ja puhumaan 8 kuukauden ikäisenä ja sitä ihmettä käytiin katsomassa naapurikylistäkin. 13-lapsisen perheen vanhimpana tyttärenä hänellä riitti askaretta jo pienestäpitäen. 5-vuotiaana hän oppi uimaan kodin vieressä virtaavassa Raippalansalmessa. Uimataito olikin tarpeen myöhemmin ollessamme lypsyreissulla Lallukan pellolla kotiin tulomatkalla nähtiin jo kaukaa kun käsi nousi ja laski monta kertaa syvässä joenmutkassa. Ei siinä paljon äiti miettinyt kun hyppäsi jokeen ja sai pojan pinnalle. Naapurin poikahan se oli Henttisen Jorma. Isä kaivattikin myöhemmin kotiin oman uimalammen ja nimitti sen Laatokaksi. Rakensivathan he siihen saunamökinkin oli siellä vilskettä kun omat ja naapurien lapset sekä ystävät kävivät saunassa ja uimassa. Äiti kävi ihan jäiden tuloon asti iltauinnilla. Hytinlahdessa oli hyvä asua. Oli naapurit ja koulukaverit, serkut, tädit, sedät, ukot ja mummot kaikki lähipiirissä. Mutta onnea ei kestänyt kauaa kun jo 9-vuotiaana lähdettiin ensimmäisen kerran evakkoon Ilmajoelle. Äiti paistoi matkaevästä ja samalla jätti marjapiirakoita sun muuta ruokaa tuvan pöydille että saivat seuraavat kävijät jotain suuhunsa. Takaisin Karjalaan välirauhan aikana. 14-vuotiaana hän lähti 2 vuotta vanhemman veljensä Einon kanssa viemään kahdeksaa lehmää Kauhajoelle. Toivo isä lähti 2 tuntia myöhemmin hevosen ja eväiden kanssa. Aili äiti ja pienemmät sisarukset lähtivät junalla. Elisenvaaran pommitus sotki asiat ja perässätulijat sanoivat että muu perhe on kuollut pommituksessa. Siinä olikin murhetta kengän pohjat kuluivat kahdessa päivässä ja vaatteet olivat ihan likaiset ja tärkkääntyneet maidosta kun välillä oli eläinvaunussa lehmien alla selällään että sai lypsettyä. Mutta oli ihania ihmisiä eräässä talossa emäntä sanoi että hänellä on joutilaita tyttäreltä jääneitä vaatteita ja sai kengätkin. Löytyihän se Toivo isäkin kahdenviikon kuluttua ja voi sitä riemua kun hän sanoi ettei olleetkaan äiti ja sisarukset pommituksessa. Kauhajoella he menivät Haaviston taloon jossa on säilynyt kaksi umpipihaa. Viime kesänä kävin mieheni kanssa Eläkkeensaajien kesäteatteri matkalla Kauhajoella Äiti pyysi sanomaan tutuille terveisiä Kun kerroin hänelle matkasta ja etten nähnyt kuin yhden pohjalaisen talon tienvarrella, Hämes-Havusen jossa pidetään ruokamessuja joka vuosi. Sain ruokapaikasta esitteitä ja annoin äidille." Tää on just se missä he olivat evakossa". Kyllä ne esitteet katsottiin tarkkaan lähes päivittäin. Haaviston emäntä tuli myöhemmin äitiä katsomaan kun hänen Meeri-siskonsa mies oli kaivinkonehommissa Kauhajoella. Sieltä siirryttiin Ulvilan kautta Eurajoelle josta vanhemmat ostivat maatilan. 15- vuotiaana hän meni Köyliön pappilaan Honkkilaan lapsenlikaksi ja kävi samalla rippikoulun. Sitten hän tapasi elämänsä miehen ja lyhyen seurustelun jälkeen mentiin kihloihin ja marraskuun 9. päivänä hänet vihittiin Räisälän Tiurista olevan Veikko Rouhiaisen kanssa. 17-vuotiaana nuorikkona hän muutti Köyliön Voitoisiin rakenteilla olevaan siirtolaistaloon, jossa Appivanhempien lisäksi asuivat Miehen veli Viljo setä perheineen ja Helvi-sisar poikansa Erkin kanssa. Seuraavana vuonna synnyin minä sitten Ilmari, Irmeli, Soili, Kirsti ja nuorin Tarja. Lapsenlapsia heille syntyi 15 ja lapsenlapsenlapsia 22. Iltasatuina äiti kertoi meille Räisälän kodistaan. Kokkokalliosta, Raippalansalmesta, puutarhasta, marjamaista, lehdoista ja koulumatkoista. Kun ensimmäisen kerran menin heidän kanssaan käymään Räisälään, siellä tuntui kuin olisin itse siellä joskus asunut. Ja nähtiin Väkelän silta. Isä ja äiti olivat molemmat perustamassa Väkelän sukuseuraa. Kevään kokouksessa edellinen sukuseuran puheenjohtaja Jorma Haikonen kertoi että nyt pidetään kahden kunniajäsenen kuoleman johdosta hiljainen hetki. Toinen oli äidin serkku Aarne Hiltunen. Hän kertoi lisäksi että Rouhiainen oli hänelle viimeinen todella karjalainen koti., jossa oltiin aina vieraanvaraisia ja karjalaisuus näkyi kaikin tavoin. Äidin viimeiset Räisälänjuhlat 2011 Kokemäellä olivatkin sydäntälämmittävät kun Kokemäen karjalaisten rinnalla talkoissa oli Väkelän sukuseura. Minä työntelin äitiä pyörätuolissa. Sankarihaudoilla säätiötä edusti Kirsti-tytär, kunniavartiossa olivat Tertun poika Marko vaimoineen, Karjalaan jääneiden muistomerkillä Tarja-tytär miehineen ja puheen piti Markon tytär Niina Kauppila. Olivathan siellä Väkeläisten puheenjohtaja Jorma Haikonen ja sihteeri Juha Väkiparta vaimoineen. Niin naisilla kuin miehilläkin oli äidin kutomat pukukankaat. Äiti sairastui 2005 vakavasti Luuydinsyöpään ja isäkin oli sairastellut pitemmän aikaa. Minulta oli työpaikka lopetettu ja niin minusta tuli omaishoitaja. Kävin naapuripitäjästä heitä auttelemassa. Äidillä oli turvapuhelin ja kun se soi olin vartissa perillä, välillä otin Markon mukaan. Aina kun meillä jotain tapahtui niin oli remontti päällä, niin nytkin tapetoitiin maalattiin ja laitettiin lattioita isän ja äidin makuuhuoneeseen. Isällä oli seuraavaksi päiväksi aika lääkäriin mutta hän meni tajuttomaksi ja tilattiin ambulanssi. Sitten kun virkosi sanoi ettei lähde. He olivat koko yön jo nukkuneet käsikkäin ja aamulla nostin isän syömään muttei jaksanut syödä ja myöhemmin isä sanoi että nyt maistuisi, hain heti ja yritin nostaa syömään mutta ei jaksanut nytkään syödä vaan makailivat sängyllä poikittain käsikkäin. Meillä oli jälkipolvea aika monta paikalla työntouhussa kun äiti pyysi nostamaan isää kun oli huonossa asennossa. Isä sanoi että kyllä Soili nostaa.( Soili-tytär ollut kuolleena 30 vuotta)Tarja rupesi antamaan elvytystä ja minä soittamaan hätänumeroon. Niin lähti isä. 18.7.2007. Kun sitten äidin kanssa valvottiin tuli valtava ukkosmyrsky. Sanoin ettei meidän isä ihan hiljaa lähdekkään, ensin tulivat paloautot, ambulanssi ja Medi-Heli sitten poliisi ja ruumisauto sekä vielä salamat leiskui. Muut läheisten menetykset ovat Tytär Soili s. 1954 22 vuotiaana, Ilmarin poika Kari 1998 21vuotiaana ja Tarjan poika Matti 2012 21 vuotiaana. Äiti oli vahva nainen. Kaikesta hän selvisi iloisuudella ja tulevaisuuteen uskovana sekä kovalla työnteolla. Sairaalassa oltiin monasti sitä mieltä että varautukaa pahimpaan, aamulla äiti sitten kysyi eikö täältä saa ruokaa. Lupasin hänelle että niin kauan kuin pystyn minä hoidan häntä. Äiti alkoi olla aika ajoin niin väsynyt, ettei enää pärjännyt vaikka kotipalvelustakin käytiin auttamassa. Mieheni sairastuttua en enää pystynyt käymään niin usein kuin olisi ollut tarvis. Lopulta kotihoidon ohjaaja soitti että tänään torstaina saisi mennä katsomaan Kultaruskoon jossa olisi uusi koti. Seuraavana maanantaina sitten lähti muuttokuorma 65 vuoden jälkeen Euraan. Äiti tykästyi kovasti ihaniin ihmisiin sanoi että on kuin olisi saanut sisaruksensa takaisin kun oli pöydät täynnä väkeä. Jälkipolvea oli runsaasti ympärillä ja Ilmarinkin muutettua Euraan kaikki oli hyvin. Tammikuun lopussa Äiti alkoi olla väsynyt ei enää reippaasti mennyt kelkkansa kanssa aamupalalle tervehtien koko poppoota iloisesti. Äidillä oli syntymäpäivät 30 päivä. Paistoimme piirasta ja teimme kakkuja. Lapsien lisäksi kävi sisaruksia ja ystäviä tervehtimässä, mutta voimat olivat poissa. Olin sunnuntai-iltana myöhään hänen luonaan ja keitin yöhoitajan kanssa kaurakiisseliäkin mutta ei enää maistunut sekään. Maanantaiaamuna hänet vietiin Euran tk:n polille, menimme Markon kanssa sinne ja kyllä äiti piti Markoa kaulasta kiinni odotellessamme kuljetusta Säkylään että saadaan kipulääkitys kohdalleen. Sielläkin he olivat kaulakkain. Lähdimme välillä kotiin ja soitin siskoilleni missä äiti on. Sitten soitettiin sairaalasta että lääkäri on paikalla ja täytyisi viipymättä tulla. Onneksi Kirsti oli jo parkkipaikalla ja hänen syliinsä Äitimme sitten nukkui pois. Kyllä silloinkin oli kova tuuli nurkissa. Isä sanoi usein, ei äiti mihinkään sairaalaan, vaan tulee hänen selkänsä taakse nukkumaan, niin paranee. Viisi ja puoli vuotta kesti ennen kuin äiti pääsi selän taakse. Äiti siunattiin Köyliön kirkkosaareen appivanhempien Juho ja Katri Rouhiaisen ja Veikko-miehensä viereen 23.2.2013 Tyttöjen kantamana 100-päisen omais- ja ystäväjoukon saattelemana. Kiitos miehelleni ja lapsilleni ja muille läheisille että äiti sai olla niin kauan kotona.

Terttu