Evakkomatka 2 Eino Määttänen

   Näin matkalla hyvin vanhan avioparin, jotka tulivat ulos jostakin kaupasta. He näyttivät hyvin onnettomilta. Varsinkin vaimolla tuntui olevan raskasta. Hänen ilmeensä oli hyvin lohduton. Vanha mies auttoi vaimonsa kieseihin, jotka kiilsivät aivan kuin olisivat olleet aivan uudet. Heillä oli erittäin kaunisrakenteinen hevonen, jolla oli kaurapussi päässä. Sillä oli kauniit silavaljaat ja Valkjärveläiset, aivan mustat kiesit, jonka pyörän navoissa oli isot kromatut mutterit. Hevonen lähti uljaasti liikkeelle pää pystyssä. Sen karva oli lyhyt ja kiiltävä. Kaikesta näki, että sillä oli hyvä isäntä ja sillä oli ollut myös hyvä koti. Ymmärsin, että he olivat joutuneet luopumaan paljosta. Ehkä niin paljosta, että minulla ei ollut siitä käsitystä. Koko elämän työ oli mennyt hukkaan. Tämä sai unohtamaan hetkeksi omat surunsa.

   Nyt alkoivat jo kaikki karjanajajat väsyä valvomiseen. Päätettiin, että yöllä paimennamme useamman talon karjan samassa laumassa. Tämä helpottaa valvomista. Ensimmäisenä yönä minulle tuli ensimmäinen vahtivuoro kello kahteen. Kuudelta alkoi aamulypsy. Odottelimme isää. Kotoa lähdöstämme oli kulunut kaksi viikkoa eikä ollut mitään suuhun pantavaa. Lypsimme kämmenelle ja näin saivat suolet kostuketta. Ei ollut edes pientäkään kuppia mukana, johon olisi voinut lypsää. Matkan varrella ei myöskään ollut minkäänlaista muonitusta, vaikka eläin- ja ihmisvirta oli jatkuvaa.

   Kun iltalypsyt oli lypsetty ja lehmät oli saatu aitaukseen, olin aivan loppuun väsynyt. En jaksanut lähteä etsimään mitään katosta nukkumapaikaksi, vaan kävin tien pientareelle pitkäkseni. Nukuin aivan heti. En herännyt, vaikka yöllä satoi aivan taivaan täydeltä. Kun aamulla heräsin, olin aivan likomärkä. Sain kuulla, että armeija oli yöllä kuljettanut tiellä raskasta kalustoa. Sekään ei ollut minua herättänyt. Onneksi ilmat olivat lämpimiä, joten en sairastunutkaan. Aamulypsyn jälkeen lähdimme varhain lehmien kanssa liikkeelle. Märissä vaatteissa alkoi tulla kylmä ja oli vaara, että sairastuu. Selvisin kuitenkin sairastumatta.

   Kun olimme kulkeneet noin tunnin, tulimme peltoaukeamalle. Tien laidassa oli lato (suuli), ladon vieressä heinäseipäässä oli ohjaksista kiinni (liekassa) hevonen. Kun sanoin ”Vauhti”, niin heti pää kääntyi minua kohti ja kuului iloinen hirnahdus. Menin latoon. Siellä olivat kärryt ja evakkokuorma. Kun Eila näki isän, hän alkoi taas itkemään. Nyt isä kertoi, että se auto, joka kuljetti ihmisiä Myllypellon asemalle oli myöhästynyt vain muutaman minuutin ja niin he eivät olleet ehtineet siihen junaan, joka joutui Elisenvaarassa pommitukseen ja he pelastuivat.

   Isä oli ajanut kuorman latoon kun oli alkanut sataa, etteivät tavarat kastu, koska niitä ei oltu suojattu. Isä kertoi, että hänet oli määrätty ajamaan sellaisten talojen tavaroita tien varteen, joilla ei ollut omia hevosia ja siksi hän ei päässyt ennemmin lähtemään. Saimme evästä, jotka olivat jo vähän vanhoja, eipä tehnyt mieli ahmia. Eila sai olla kyydissä. Tosin se ei kestänyt kovin kauaa. Joroisissa saimme karjan junaan ja itsekin pääsimme mukaan. Karja ohjattiin Nurmoon ja sieltä Itikan teurastamoon. Me menimme Kurikan asemalle. Sieltä ajoimme Jokipiihin ja sieltä Luopajärvelle Haaviston taloon, jossa oli meidän majoituspaikkamme.

   Jälleennäkeminen perheen kanssa oli sydämellinen. Nyt olivat sapuskatkin jo paremmat. Mutta kyllä unissa näin vielä usein nälkää. Isälle tuli Kallislahdesta postikortti. Siinä ilmoitettiin, että Kallislahdesta on löytynyt Toivo Määttäsen lehmä ja sen saa hakea sieltä. Minä sain tämän tehtävän. Isä ja äiti sopivat, että lehmän saa minun kummitätini, joka on asunut Kauhajoen Kainastolla talvisodasta saakka: Heillä oli viisi lasta eikä heillä ollut lehmää.

   Kun menin osoitteessa mainittuun taloon, kyseli emäntä vähän tuntomerkkejä. Kun ne tuntuivat täsmäävän, menimme metsään hakemaan lehmää. Kun kävelimme muutaman sata metriä oli polun laidassa lehmä, johon tuntomerkit sopivat, mutta jossa kuitenkin oli pieniä eroja. Sanoin välittömästi, että ei tämä ole meidän lehmä ja käännyin jo takaisin. Emäntä sanoi, että älä mene, ei sen pitänytkään olla teidän lehmänne, se oli vain koe, että olenko minä rehellinen.

   Kuljettiin vähän matkaa polkua eteenpäin ja tultiin veräjälle. Emäntä sanoi, että se on tässä haassa. Nyt aloin kutsua: ”Kulta Kulta Kulta tän see Kulta Kulta Kulta tän see.” Muuta ei tarvinnut, kun alkoi jo kuulua juoksun töminä ja ammuminen. Otin Kultaa kaulasta ja sanoin: ”Mihinkä sinä hävisit”. Kulta olikin kääntynyt takaisin Karjalaan päin. Kun pidin Kultaa kaulasta, kuului vain hiljaista yninää. Kerroin Kullalle, että vien sinut tädilleni, joka on herttainen ja hyvä ihminen. Aina joskus kävimme Kultaa katsomassa, sillä välimatka Jalasjärveltä Kauhajoelle ei ollut kovin pitkä, ehkä n0oin 40 km. Samalla saimme vierailla tädin ja serkkujen luona. Vain yksin Kulta säästyi, muut lehmät menivät teuraaksi.

   Heti saavuttuamme Jalasjärvelle äiti hankki kuudelle vanhimmalle passit. Meidät oli tarkoitus lähettää sotalapsiksi ruotsiin. Meillä oli jo laput kaulassa. Oli kutsuttu valokuvaaja ja olimme ryhmäkuvassa. Haluttiin vielä muistoksi kuva suurperheestä, nyt kuin se vielä oli mahdollista. Kun lähdön hetki koitti niin pienemmät alkoivat itkemään, että he eivät halua lähteä. Viimein Isä sanoi: ”Kun me kerran olemme nämä, tehneet niin me myös pidetään ”. Niin lähdöstä ei tullut mitään, eikä siitä tämän jälkeen enää puhuttu.

   Talo johon pääsimme oli aika vauras, saimme käyttöömme suuren tupakeittiön ja yhden makuuhuoneen omalla sisään käynnillä. Isäntäväelle jäi pieni keittiö ja kaksi huonetta. Peseytymässä kävimme saunassa joka oli suuren talousrakennuksen navetan ja tallin yhteydessä. Alkoi lähestyä heinä aika isäntä alkoi teroittaa viikatetta. Kun huomasin, että hän alkaa kaataa vettä tahkon kaukaloon vettä menin minä ilman pyyntöä kiertämään tahkoa. Kun viikate oli teroitettu sanoin, että minä voin kyllä niittää saran päät niin isäntä pääsee koneella niittämään. Isäntä tuntui mielellään hyväksyvän esitykseni, Mutta kuitenkin hän kysyi olinko minä jo ennen niittänyt sanoin, että jo monena kesänä olen niittänyt ja isä on tullut koneella perässä. Nyt heinätyöt kävivät tosi nopeasti, ja heinät olivat pian ladossa.

   Tuli tieto, että karjalaan pääsee sadon korjuuseen. koska rintamat alkoivat pitää. Koti oli samassa kunnossa kun se oli lähtiessäkin. Minulle oli iso yllätys kun koiramme Mosse oli kotona. Se oli jäänyt uskollisesti vahtimaan taloa. Meidänkin kylästämme lähti monta vanhaa miestä, vai pitäisikö mieluimmin sanoa veteraania nuorta poikaa ja nuorta naista. Veteraaneja oli kaikkiaan kolme, mutta tosi veteraaneja vain yksi ja hän oli Matti Virolainen (Eli Suni Matti). Matti oli käynyt sotia aina vapaussodasta saakka. Hänellä on lukematon määrä urhoollisuus mitaleita ja kunnia merkkejä. Yksi Makuhuoneen seinä oli tapetoitu erilaisilla mitaleilla kunnia merkeillä ja kunnia kirjoilla. Hän oli nuorempana verraton laulumies. Kerran hän kuulemma lauloi Töllikalliolla, sieltä oli näköala laajalti Hytinlahden kylään. Vettä pitkin laula kantoi kilometrien päähän. Isäni kertoi, että Matin laulu oli niin mahtavaa ja sydämeen käypää, että kaikille kuulijoille tulivat väkisinkin kyyneleet silmiin.

   Minäkin pääsin isän kanssa Karjalaan, täytinhän heti matkan päätyttyä 15 vuotta. Meillä oli myös hevonen (Vauhti) mukana. Meidän kylässämme oli tiettävästi kaksi puinti porukkaa. Eikä siellä ollut enempää kuin kaksi puimakonetta kaiken kaikkeaan. Porukoiden väliä oli vain vajaa kilometri, mutta kaikilla oli niin kiire, että kumpikaan porukka ei vieraillut toistensa luona. Meidän puimakoneemme Sampo 45 ja Wikström kuulasytytysmoottori olivat kotona. En muista, että joko meillä oli Karjalaan lähtiessä tieto kauanko saamme olla puimassa. Tulimme koko porukka samalla junalla. Asetuimme Ollaan Olla on talon nimi ja sen omistivat veljekset Armas ja Väinö Suutari, myöhemmin he ottivat sukunimekseen Ollaranta. Heitä oli kolme veljestä joista kolmas Vilho kouluttautui Kansakoulun opettajaksi. Talo oli luullakseni kylän vanhin ja suurin talo. Valitsimme majapaikaksemme Väinön talon. Alkoi kova kiire. Päällikkönä toimi Tauno Hannukainen Hän ilmoitti puintiin osallistuneiden nimi luettelon. armeijan muonavahvuuteen. Heti ensimmäiseksi menimme kotiin se oli samanlaisessa kunnossa kun sieltä lähtiessä. Yllätykseksemme kotiamme vartioi uskollisesti Mosse noin puolivuotias suomen pystykorva se oli jäänyt vahtimaan kotia. Mosse oli kaivanut lukemattomia kuoppia pellolle se varmaankin eli myyrillä. Se tunsi minut koska se tuli tervehtimään. Mosse ei eronnut minusta hetkeksikään, nyt se seurasi minua kuin varjo. Mossekin sai samaa armeijan muonaa, vaikkei ollutkaan armeijan muonavahvuudessa. Mosse seurasi minua minne ikinä meninkin.

   Ensiksi niitimme kaikki pellot ja laitoimme viljat seipäille. Puinti alkoi aivan välittömästi. Minä olin hevosmiehenä, isä toimi puimakoneen käyttäjänä ja syöttäjänä. Tytöt Kirsti ja Aini korjasivat säkkejä ja laittoivat ruokaa. Sauna lämmitettiin joka ilta ja me pojat pidimme joskus löylykilpailuja. Kävimme uimassa aina saunan jälkeen. Varsinaisesti Matin tehtävä oli vartioida Väkelän siltaa, joka oli miinoitettu. Vanhana miehenä hän kyllästyi vahtimiseen, niin hän antoi konepistoolin ikäiselleni pojalleen. Matti viihtyi puinti hommissa hyvin. Armeijan vanikasta hän ei vain saanut mitään urakkaa, niinpä hän vei kokonaisen armeijan vanikkapaketin likoamaan laiturin päähän järveen ja kävi sieltä hakemassa ennen ruokailua yhden leivän.

   Kerran saunan jälkeen huomasin, että olin kuumeessa. Kävin keittiössä olevaan leveään sänkyyn pitkäkseni ja odottamaan iltateetä. Nukahdin eivätkä tytötkään raaskineet herättää, vaan tulivat viereen. Heräsin johonkin aikaan yöstä ja ihmettelin missä minä oikein olen. Kun yö ei ollut vielä kovin pimeä saatoin nähdä, paljasta säärtä joka puolella ja mitkä jalat kuuluvat minulle. Löydänköhän omat jalkani. Nousin varovasti ylös ja menin toiseen huoneeseen jossa miehet nukkuivat. Aamulla sain kyllä tytöiltä kuulla ivaa arkuudestani. Meille tuli tieto, että lähtö tulee. En enää muista oliko se 21 syyskuuta kuin oli oltava pakkorauhan rajan toisella puolella. Toisaalta puintihommat olivatkin nyt jo hyvässä mallissa. Jossain oli kyllä kauraa, joka ei vielä ollut tarpeeksi kypsää leikattavaksi ja joka oli jätettävä.

JATKUU