Väkelät palaavat juurilleen. 3.6.-6.6.2019

Juuret Räisälässä

Jokaisella meillä on juuret jossakin- jostain olemme polveutuneet ja jostain suvusta lähtöisin. Joillakin yhteys juuriin on vahvemmat kuin toisilla. Näitä omia juuriani ja niiden vahvuuksia lähdin etsimään ensimmäistä kertaa Karjalan kannakselta Räisälästä, Väkelän suvun mailta kesäkuussa 2019. Omat kuvitelmani juurieni muodosta ovat tätini Meerin Mäkitalo (o.s. Määttänen) savesta tekemä Räisälän kirkko, setäni Einon Määttäsen kirjoittamat historiikit sekä aina niin tunteikas Karjalan kunnailla-laulu. Isäni Aarne Määttänen ei ollut varsinainen tarinankertoja, joten hänen ja hänen sisarustensa lapsuuden leikkivainiot ja karjamaat jäivät minulle tuntemattomiksi. Ajattelin, että tämä matka avartaisi minulle tätä maailmaa ja antaisi juurilleni ravinnetta. Lähdimme matkaan 3. kesäkuuta kuulaan kauniina kesäaamuna. Matka-Jortikan bussiin noustessani siellä oli jo matkan varrelta poimittuja reissulaisia niin Eurasta, Nakkilasta, Kokemäeltä ja Poristakin tulleita. Itse ikaalislaisena tulin mukaan Pirkkalasta. Vielä nappaisimme mukaan matkalaisia Valkeakoskelta ja Vaalimaalta. Matkamme johtaja toimi serkkuni Kirsti Mäkitalo. Koska matkatunteja oli edessä, oli aikaa miettiä, mitä käynti sukuni mailla minulle merkitsee. Veljeni Veijon Määttäsen kanssa oli kerrankin aikaa pohtia matkan merkityksiä. Monelle bussissa oleville matka oli yksi monesta, mutta meille muutamille se oli ensimmäinen kohtaaminen sukutiluksilla. Sen olimme kuulleet, että mitään konkreettista taloa, navettaa, kivijalkaa ei ole. On vain se silta, Väkelän silta, mummuni Aili Määttäsen (o.s. Väkiparta) kotimaisema. Pappani Toivo Määttäsen kotomaille ei ole edes siltaa tai tietä. On vain metsittynyt polku. Perillä odottaa viljavainiot, ruusupensaat ja omenapuut. Iltapäivällä saavuimme Vaalimaan rajalle. Rahanvaihtoa Viipurin Veikossa, syömistä ja pientä matkaevästä mukaan. Matka pääsi jatkumaan Venäjän puolella. Pysähdyimme Muolaassa Mannerheimin linjalla astrologisten patsaiden luona ja eräälle rauniokartanolle. Pysähdyimme myös Kiviniemen sillan kupeessa ja pääsimme ostoksille pieneen puotiin. Odotimme innolla Käkisalmen majoituspaikkaa ja ihmettelimme tietöiden suuruutta. Pietarin ja Käkisalmen välinen maantie tulee lähivuosina olemaan huippukunnossa. Kuva 1. Käkisalmen linna oli suljettu, otimme kuvan matkalaisista. Saavuimme illalla majoituspaikkaamme Vapaa Aikaan, Sura Nurminen ja Natalia Gundyreva ottivat meidät lämpimästi vastaan ja pääsimme nauttimaan herkullisen ja erittäin täyttävän illallisen. Ensimmäinen ilta tuli nopeasti päätökseen ja pääsimme levolle. Käkisalmeen tutustuminen Seuraavan päivän, tiistain, vietimme Käkisalmeen tutustuen kiersimme Käkisalmen linnan alueilla ja ihastelimme kaunista ympäristöä pienine lampineen ja puistoalueineen. Tutustuimme ortodoksikirkkoon ja kiersimme bussilla laajasti Käkisalmen keskustassa. Kuva 2. Saimme maanantaina kutsun ja pysähdyimme viettämään sodassa venäjällä kaatuneiden suomalaisten ja suomessa kaatuneiden neuvostoliittolaisten sotilaiden muistopatsaan paljastustilaisuuteen. Suomesta olivat paikalla Pro-Kexholm yhdistyksen puheenjohtaja Kaarlo Telasuo, opetusneuvos Antti Halli, muistomerkin suunnittelija sisustusarkkitehti Otso Lindfors, Kuva 3. käkisalmelais juurinen ryhmä Kirsi Kalin johdolla. Ohjelmaa esitti muun muassa Leningradin alueen Tavrida – sinfoniaorkesteri. Käkisalmen markkinoita emme nähneet, mutta näimme kauniin ja tunnelmallisen kaupungin. Ja pakkohan jalat oli kastaa Laatokan laineisiin, kun siihen tuli tilaisuus. Illalla majoituspaikasamme saimme kokea herkän hetken, kun kummisetäni Jorma Määttänen lausui itse kirjoittamansa runon omilta rakkailta kotiseuduiltaan Räisälästä. Runo kuvasi hänen muistikuviaan lapsuudenmaisemista ja tapahtumista. Erityisen liikuttava oli kohta, jossa hän kuvasi lentokoneiden hyökkäystä ja heidän heittäytymistä suojaan ison kiven alle. Räisälä- kotikunnaat Keskiviikkoaamulla valmistauduimme varsinaiseen kohteeseen siirtymiseen. Ajoimme Räisälään tutustuen matkan varrella oleviin kyliin kuten Tiuriin ja Tiurin linnan raunioihin. Ei voinut kuin ihmetellä laajoja peltonäkymiä. Pellot kun näyttivät laajoin aluein viljelemättömiltä. Ja siinä se sitten yllättäen oli- Räisälän kirkko! Tuttu vuosien takaa hyllyni reunalta. Kaunis kivikirkko lepäsi pienen mäen päällä. Sisältä paljastui kuitenkin kirkon tämän hetkinen tila, johon kirkon varsinainen käyttö ei kuulunut. Luterilainen kirkko oli nyt tanssisali ja teatteri. Räisälä itsessään oli kuin tienristeys. Siellä kohtasivat paikalliset torikauppiaat ja nykyaikainen marketti. Marketissa oli monenmoista tavaraa, joista saimme täydennystä retkivarastoomme. Mukaan tarttui myös torimummon suolakurkkupurkki. Herkullista! Täälläkö, näitä teitä, mummoni ja pappani olivat aikoinaan kävelleet ja täällä kenties ostoksia tehneet. Jatkoimme Räisälän keskustasta kohti ”kotomaita” Hytinlahtea. Pitkän mutkaisen hiekkatien varrella olevan Väkelän sillan kohdalla pysähdyimme ja jätimme linja-auton parkkiin. Olimme kotona Hytinlahdessa, Kuva 4.1 Väkelän silta jakoi Ollaselän ja Latoselän, sillan alla solisi kirkasvetinen joki. Joen töyräältä nousi kalliot, joissa aikoinaan oli sijainnut Väkelän sukutila. Kuva 4.2 Näissä maisemissa sukuni miehet ja naiset ovat työtään tehneet ja lapset leikkejään leikkineet. Oli pakko päästä pulahtamaan joenrinteeltä uimaan. Päivä oli kuuma ja halusimme kokea matkaelämyksen kokonaisvaltaisesti. Kenties juuri tältä joentöyräältä isäni oli varpaitaan vedessä liottanut? Me ensikertalaiset halusimme päästä näkemään myös Määttäsen tilan. Käteemme annettiin kartta, jossa talot olivat merkitty. Tämä kertoi kartan iästä paljon. Veljeni Veijo valittiin ylimmäksi kartanvalvojaksi. Serkkuni Sanna Uusitalo ja Tarja Haavisto sekä minä muodostimme lopun matkaseurueesta. Tutkailimme karttaa, teimme arvioita oikeiden teiden ja polkujen löytämiseksi. Isolta tieltä erkani hevostie läpi peltomaiseman ja pienen metsikön. Tie päättyi peltoon. Pellon toisella puolella löysimme uudelleen polun pään. Kävelimme hentoa, kaatuneiden puiden täyttämää polkua kunnes päädyimme uuden pellon laidalle. Tämän pellon arvelimme olevan lähellä sukumaitamme. Kävelimme halki pitkän heinikon ja päädyimme kohtaan, jossa kallioiden juurella kasvoi ruusupensaita, omenapuita ja marjapensaita. Tutkailimme tarkasti ympäristöä. Muistelimme meille annettuja sukutilan tuntomerkkejä. Lopulta olimme varmoja, että tässä se nyt on. Kuva 5. Olimme löytäneet toisen kotimme! Voi mikä onnen tunne valtasi mielemme. Emme uskoneet todeksi, että olimme löytäneet jotain niin arvokasta ja tärkeää. Miten pelkkä maisema ja seutu voi olla näin merkityksellinen? Matka takaisin muun seurueen luo sujui ihmetyksen ja iloisen puheensorinan saattelemana. Emme voineet uskoa, että löysimme paikan ja sitä, että olimme olleet näin konkreettisesti lähellä juuriamme. Yritimme kuvitella, millainen maisema olisi, jos kaikki kartassa olevat talot olisivat vielä paikoillaan, tiet ja polut avonaisina ja ympäristössä vilahtelisi ihmisiä ja eläimiä. Nousimme bussiin paluumatkaa varten kevein ja iloisin mielin. Palatessamme majoituspaikkaamme, meille tarjottiin taas maittava illallinen ja sauna oli lämmin kuten aiempinakin iltoina. Ilta meni pakkailujen merkeissä seuraavan päivän kotiinpaluuta silmällä pitäen. Paluumatka Torstaiaamuna bussi odotti aamiaisen jälkeen majoituspaikkamme pihassa ja nousimme bussin kyytiin. Kotimatkalla poikkesimme Viipurissa. Kävimme ostoksilla kauppahallissa ja syömässä paikallisia herkkuja. Haaveilimme, että Viipuriin pitäisi tulla ihan ajan kanssa tutustumaan kaupungin historiaan ja ruokakulttuuriin. Matkamme jatkui tullin kautta takaisin omiin lähtöpisteisiimme. Hyvästejä jättäessäni muille matkakumppaneille, mietin tulenko vielä käymään Väkelän sillalla, Määttäsen tiluksilla, Käkisalmen markkinoilla. Juuremme kasvavat koko ajan, mitä kauemmin elämme ja mitä useampi sukupolvi syntyy ja suku haarautuu. Tärkeää tässä kaikessa on ravita juuriamme, jotta ne pysyvät elossa: käydä tutustumassa perintömaisemiimme, kertoa tarinoita suvusta, etsiä uusia tapoja houkutella tuleva sukupolvi kiinnostumaan juuristaan. Juuret ovat jotain, mistä voimme olla ylpeitä, jotka antavat meille merkityksiä elämäämme ja pohjan minuuteemme. Juuria on monenlaisia: ohuita ja hauraita, vahvoja ja ponnekkaita. Minulle on vahvistunut käsitys, että juureni Räisälään ovat elävät. Toivon, että niin Väkelän suku kuin monet muut Räisälän mailta lähtemään joutuneet suvut pysyvät elinvoimaisina jakaakseen eteenpäin tarinoita Suomen historiasta rajan takaa.

Marika Määttänen Saunaterapeutti Ikaalisista

 

 

 

Kuva 1. Väkelän matkalaiset Käkisalmenlinnalla

Kuva 2. Sotilas Käkisalmen muistomerkillä.

Kuva 3. Käkisalmelaisjuurinen ryhmä muistomerkillä 4.6.2019

4.1. Väkelän silta Ollanselän suunnalta.

Kuva 5. Sanna, Tarja, Marika ja Veijo

Horoskooppi patsaat Muolaa

Vapaa Aika Käkisalmi

Esa Kourujärvi grillaa makkaroita Väkelän kallioilla.

Muolaa juurinen Veikko katselee väkeläisiä retkieväillä Väkelän kallioilla