VÄKELÄN TILA

Kun 1900-luvun alussa kuljettiin valtatie 7. pitkin, joka tuolloin oli kylätie, Räisälästä Kaukolaan, tultiin Hytinlahden kylässä puusillalle, joka ylitti Väkelänkosken. Tässä Ollanselkä yhdistyi Latoselkään. Silta muutettiin myöhemmin kivisillaksi ja sitä kutsuttiin Väkelän sillaksi. Tässä avautui kaunis maisema, jossa kesällä näkyi valkoisenaan kukkiva pelto ja sen takana punainen puutalo valkoisine ikkunapielineen komeiden kuusien lomassa. Maisemassa näkyi apilapeltoja ja talon puutarhassa paljon omenapuita, jotka olivat harvinaisuus tuon ajan maaseudulla. Väkelän tilan päärakennus oli hirrestä, kuten tuon ajan rakennukset yleensä. Talossa oli aluksi kolme kamaria ja tupa. Eteisestä rappuset veivät vinttiin. Talon sydän, tupa oli alkujaan suuri noin 10m x 10m. Tilaa riitti rekien jopa veneiden valmistamiseen, lasten telmimiseen, ruuan laittamiseen sekä ison väen ateriointiin. Keskellä tupaa oli suuri tuvanpöytä, jonka ääreen kaikki Väkeläiset eivät aina edes yhtaikaa mahtuneet. Tuohon aikaan istuivat "kolkiat pojat " eli teini-ikäiset eri pöydässä. Katrin ja Juhon jälkeläisten alkaessa perustamaan omia perheitään asui talossa parisenkymmentä Väkeläistä yhtaikaa. Lapsiperheillä oli huone jossa perhe yöpyi. Talossa vallitsi tällöin yhteistalous, ruokailu ja arkiaskareet jaettiin tarkasti ja Juho-ukon sana oli laki. 1930-luvulla talossa tehtiin suuri remontti, jossa talo sai kolme kamaria lisää. Hytinlahden kylässä sijainneeseen Väkelän tilaan kuului maita myös Salonkylässä. Salonkylä sai nimensä sanasta salo, jota käytettiin kuvattaessa metsämaita, syrjäisempää tilan osaa. Tuohon aikaan sijaitsi Salonkylässä talviasuttava rakennus, jota monet Katrin ja Juhon lapsikatraasta saivat asuttaa ensiasuntonaan naimisiin mentyään. Siellä asuivat mm. Heikki ja Topias perheineen.

VÄKELÄN YMPÄRISTO JA NAAPURIT

VÄKELÄN YMPÄRISTÖ JA NAAPURIT Väkelästä oli matkaa Räisälään yhdeksän kilometriä valtatie 7. etelään. Räisälässä sijaitsivat lähimmät palvelut, kuten kirkko, kunnantalo, työväentalo, mylly ja kaupat. Kauppoja oli lähempänäkin, Timoskassa ja Unnunkoskella, joihin kumpaankin oli matkaa kolmisen kilometriä. Tänne kuljettiin jalan, polkupyörällä tai hevoskyydillä. Tie ehti Väkeläisten aikana nähdä myös motoroitumisen, joskin autokyyti oli tuolloin ennen talvi - ja jatkosotia vielä harvinaista. Väkelästä pohjoiseen matkattaessa tultiin Junnanmäelle, mistä tie kääntyi oikealle Unnunkoskelle. Edelleen Kaukolan suuntaan matkattaessa saavuttiin Rautakopran tienhaaraan, mistä noin kolme kilometriä vasemmalle kuljettaessa tultiin Rautakopran kylään. Siellä Selkojärven rannassa sijaitsi vasta vuonna 1934 valmistunut Hytinlahden kansakoulu. Edelleen länteen matkattaessa tultiin Salonkylään, missä asuivat Väkelän veljeksistä viisi, Juho, Aatami, Toivo, Antti ja Ilmari. Väkelästä itään polkua pitkin kuljettaessa tultiin Unnunkoskelle, josta päästiin laivalla Käkisalmen kaupunkiin. Matkanteon hitaudesta ja tiedotusvälineiden puutteesta johtuen olivat tuon ajan Väkeläisten arkiympyrät suhteellisen pienet. Sukulaisten ja naapureiden antama tuki oli usein ehdottoman tärkeä, jos aiottiin selvitä suurista töistä ajoissa. Luonto määräsi usein töiden tahdin. Väkelässä oli niin suuri perhe, että oma joukko riitti useimmiten suuriin urakkatöihin kuten talojen rakentamiseen, viljan korjuuseen ja muihin maataloustöihin, joissa tarvittiin paljon työvoimaa. Naapureitakaan ei unohdettu ja apua riitti puolin ja toisin. Väkelän lähimmät naapurit Junnat asuivat ennen Junnanmäkeä Kaukolaan päin. Räisälän suunnassa elivät Hiltuset, Määttäset ja Ollanselän rannassa Matikat ja Suutarit. Puolitoista kilometriä Kaukolan suuntaan kuljettaessa tultiin Tontin Matille, Meskille, Lehvälammille, Tihveräiseen ja edelleen kuljettaessa Vorneille. Väkelän kartanolta länteen alkoi tie, jota noin kilometri kuljettaessa saavuttiin Käköseen, Kaijaan, Korpelaan ja Käenpetäjään. Käenpetäjässä asustivat anttilaiset, nimitys tuli siitä, että isännän nimi oli Antti Kuisma. Väkelästä Unnunkoskellepäin olivat naapureina Musakat, Kuismat ( simolaiset ), Pelkoset, Asikaiset ja Rännälit. Kaikki kyläläiset olivat tuttuja toisilleen ja päivittäiset kyläilyt toisten luona eivät olleet harvinaisuus. Vieraanvaraisuutta pidettiin hyveenä ja sanottiin, ettei polku saanut ruohottua naapureiden välillä.