JUHO JA KATRI

Oli kihupyhä vuonna 1870 ja Räisälän kirkolle oli kerääntynyt paljon nuorta väkeä, oli tyttöjä ja poikia. Tytöt lauloivat, että "tästä on tyttö tupelle tullut, nainen varrelle valunut...". Pojat valitsivat tarkasti ja pian huomasi eräs vaalea, suoranenäinen nuorimies viehättävän, tumman ja isokokoisen tytön ja sujautti puukkonsa tytön tuppeen. Tytön nimi oli Katri Matintytär Kaija ja poika oli nimeltään Juho Tuomaanpoika Väkiparta. Katri vei puukon kotiinsa ja viikon kuluttua asteli Juho kohti Katrin kotia ja jännitti mielessään mistä puukon löytäisi. Vävyehdokkaan vierailemaan tullessa merkitsi puukko seinällä ovensuussa hylkäämistä. Takaseinältä puukon löytäessään tiesi poika tytön ja perheen hyväksyneen hänet. Oven avatessaan ja sisään astuessaan näki Juho puukon takaseinällä. Hän oli tyytyväinen, olihan hän löytänyt morsiamen ja onnistunut ensiyrittämällä. Viisitoistavuotias Katri ja 23-vuotias Juho vihittiin 11.12.1870. Juho oli suuren maalaistalon ainoa jälkeläinen ja Katri talollisen tytär. He olivat molemmat rippikoulun käyneitä ja kirkonkirjojen mukaan rokotettu sekä halitsivat Katekismuksen selvityksineen. He olivat myös lukutaitoisia ja kävivät säännöllisesti Herran ehtoollisella. Katri ja Juho saivat peräti seitsemäntoista lasta, joista vain kaksi kuoli kehdossa. Jo vuosi vihkimisen jälkeen syntyi Anni. Sitten syntyivät Tuomas, Eeva, Aatami, Juho, Matti, ja Heikki. Heikki kuoli ja seuraava poika sai myös nimekseen Heikki. Sitten syntyivät Katri ja Maria, joka kuoli. Seuraavaksi näkivät päivänvalon Toivo, Antti ja Topias. Kuolleen Marian mukaan sai seuraava tyttölapsi nimekseen Hilma Maria. Aina Helena, Ilmari ja Iita syntyivät lapsikatraan nuorimpina. Heidän maailmaan tullessaan olivat Katri ja Juho saaneet jo lapsenlapsiakin. Katri ja Juho olivat hyvin taitavia käsistään. Tuon ajan omavaraistalous vaati jokaiselta jäseneltään yritteliäisyyttä ja sitä Katri ja Juho opettivat myös jäkeläisilleen. Suuri lapsikatras edellytti kekseliäisyyttä ja tehokkuutta. Katrin kehrätessä vokilla vaativat nuorimmaiset, joskus useampikin kehdossa uinuileva huomiota. Hän saattoi tällöin sitoa kehdot narulla vokkiin ja näin pyörän pyöriessä kehdot keinuivat ja lankaa syntyi. Juho valmisti mm. astioita, virsuja, maalipensseleitä ja kenkiä. Kunnankokouksessa 2.11.1896 ilmoitettiin, että kunnanvaltuustoon otettiin varsinaiseksi jäseneksi Juho Tuomaanpoika Väkiparta. Hänet määrättiin 23.1.1900 holhouslautakunnan puheenjohtajaksi ja myöhemmin hänellä itsellään oli myös holhottavia. Hän toimi myös kirkkovaltuustossa ja useissa muissa kunnan luottamustehtävissä. Juho oli erittäin edistysmielinen monella alueella ja käytti mm. ensimmäisenä Hytinlahdessa sementtiä saunan lattiamateriaalina. Juhon kerrotaan olleen tiukka ja tasapuolinen kasvattaja. Katri ja Juho pitivät lapsista erittäin paljon. Kerrotaan, että Juho lausui usein lapsenlapsilleen lorua, joka kuului: "Kopö, kopö kirkkoon papin muorin penkkiin..." lasten ukon polvella istuessa. Saunareissuilla lapsia kylvettäessään kerrotaan hänen laulaneen: "Älä tallaa Tannisee, älä juokse Junnoa, älä miä Määttäsee, älä olota Ollaa, älä hiivi Hiltusee, älä kävele Käkösiä, älä kiirehi Kiurulaa, älä väänäi Väkelää" Kaikki mainitut talot olivat naapureita ja lorua kerrotaan lausuttaneen koko kylässä.

LAPSUUS VÄKELÄSSÄ

Vuosisadan vaihteessa tapoihin kuului, että lapset auttoivat arkiaskareissa niin pian kuin kynnelle kykenivät. Tehtäviin kuului mm. viedä karja aamuvarhaisella laitumelle ja hakea se illansuussa lypsylle. Paimenessa ollessa hypittiin usein paljasjaloin kiveltä kivelle. Koivunoksa oli apuna karjaa paimennettaessa. Sattuipa joskus syysaamuna pienen hallan varpaita nipistellessä, että pojat saivat päähänsä lämmitellä varpaitaan lannassa. Ei varmasti kotiväki tuota suopein silmin katsonut. Paimenessa käytiin usein sisarusten kanssa. Eläimet olivat myös tuon ajan lapsille hyvin rakkaita. Suuri suru kohtasi, kun kissa kuoli tai löydettiin kuollut lintu. Tuolloin pidettiin metsänreunassa tai niityllä hartaat hautajaiset. Leikit oli tuon ajan lasten itse keksittävä. Ne liittyivät usein perheen arkielämään. Leikkikaluja oli vähän ja siksi saivat luonnosta löytyneet kuusenkävyt olla lehmiä ja männynkävyt lampaita. Koti rakennettiin kivistä ja oksista. Astiankappaleet olivat kippoja ja kuppeja. Äidin tai isosiskon usein joululahjaksi tekemä räsynukke, "dokka" oli monen pienen tytön rakkain lelu. Lapset leikkivät paljon yhdessä ja Väkelän sisarusten jälkeläiset tapasivat toisiaan ilman erityisjärjestelyjä. Mentiin vain käymään, "leikinpitoon". Kesällä sisarukset ja serkukset kävivät yhdessä mansikassa. Tasapuolisuuden vuoksi vuoroteltiin kuka sai ensimmäisenä kulkea joukon kärjessä. Saihan ensimmäinen parhaimmat metsämansikat ruohonkorteensa. Junnan metsästä löytyi villivadelmia ja talojen pihoilla kasvoi luumu-, omena-, ja kirsikkapuita. Muutamat lapset muistelevat käyneensä hakemassa omenoita niin, että osa lapsista meni jututtamaan, hastamaan talon väen kanssa ja osa meni "puille". Osasivatpa hekin tehdä kepposia. Pojat pelasivat jalkapalloa ja talvisaikaan pidettiin hiihtokilpailuja. "Hiekoilla", Unnunkosken tien varressa oli urheilukenttä, jossa pelattiin pesäpalloa ja harrastettiin yleisurheilua, seiväs- ja korkeushyppyä, kuulantyöntöä ja pituushyppyä. Kentän pienuuden vuoksi ei siellä juostu kilpaa. Lasten leikinpyörteissä oli hauskaa. Aamulla iloisina tavattiin ja illalla väsyneinä joskus kinastellen erottiin. Vesistörikkaassa asuinympäristössä olivat Väkeläislapsilla uimarannat lähellä. Suuri ilonaihe kesäisin oli käydä omassa tai sukulaisten rannassa uimassa ja vilvoittelemassa. Koulunkäynti oli Väkelän lapsille ja tuohon aikaan myös aikuisille ennen varsinaisen kansakoulun perustamista 1920 - luvulla kiertokoulujen varassa. Kiertokouluja pidettiin eri taloissa ja koulunkäyntiin liittyi aina myös virsien veisuu. Kylälukuset elikinkerit pidettiin kerran vuodessa. Tuolloin kuulusteltiin mitä kukin oli vuoden aikana oppinut ja minkälainen oli luku - ja kirjoitustaito. Kiertokouluja pidettiin mm. Luukkasen Jussin luona ja opettajana toimi mm. Olka Kuukka, hänet muistetaan hyvin lapsirakkaana. Kansakoulu rakennettiin Unnunkoskelle, jossa kaikki muut paitsi Salonkylän lapset kävivät. Väkeläiset kuuluivat Hytinlahden koulupiiriin, mutta kävivät matkan pituuden takia Unnunkosken koulua. Salonkyläläiset kävivät koulua Hytinlahdessa. Ennen Hytinlahden koulun rakentamista toimi koulu Katri Kuisman ( Ristolantalo ) ja Eemil Kuisman ( Kankaan talo ) alatuvassa. Hytinlahden koulu valmistui vuonna 1934. Kouluun matkattiin kävellen ja talvisaikaan hiihtäen. Näin oli tuon ajan nuorten yleiskunto hyvä. Tätähän vaati myös myöhemmin odottava raskas ruumiillinen työ, jota maa - ja metsätalous olivat. Nuorison varttuessa ja ripillepäästyään saivat he mennä tansseihin. Tanssit pidettiin usein Unnunkosken Nuorisoseurain talolla, joka oli komea hirsirakennus. Talkootanssejakin järjestettiin tiheään tahtiin kesäisin, joskus jopa seitsemänäkin iltana peräkkäin. Olihan tuolloin tapana auttaa muita mm. rakennus -, sadonkorjuu - ja pellonraivuutöissä. Tanssimusiikista huolehtivat hanurinsoittajat ja myöhemmin tahtia antoi gramofoni. Jazz, foxtrot, tango sekä vanhattanssit; jenkka, polkka ja valssi soivat. Nuorisoseuratoiminta oli vilkasta. Urheilutapahtumat ja - harjoitukset, näytelmätoiminta ja nuorisotanssit olivat sen toiminta-alueita. Myös Työväenyhdistyksen puitteissa järjestettiin myöhemmin erilaisia tapahtumia.